Lahjakkuus

Lahjakkaat ihmiset ovat aina arvostettuja, ihailtuja ja menestyviä. Mitkä ominaisuudet tekevät jääkiekkoilijasta lahjakkaan? Pintapuolisesti ajateltuna pelillisen- ja fyysisenlahjakkuuden uskotaan riittävän menestykseen. Miksi sitten kaikista juniorilahjakkuuksista ei tule tähtipelaajia? Pohdin seuraavassa urani varrella eteeni tulleita lahjakkuuksia. Etenkin sitä miksi juuri he menestyvät ja mikä heistä tekee lahjakkaita.

Lyhyeksi jääneeltä pelaajauraltani haluan mainita kaksi lahjakkuutta, jotka pistivät silmääni jo alle 15-vuotiaana. Saipan Ville Koho ja Sapkon Jarkko Immonen olivat silloisen Kymi-Saimaan aluejoukkueen ehdottomat johtohahmot kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Joukkueessa saattoi tuolloin olla vielä kovempiakin pelillisiä lahjakkuuksia ja pistenikkareita, mutta näissä herroissa oli jo havaittavissa jotain erityistä. He olivat ikäisikseen harvinaisen kypsiä ja heidän päivittäisestä tekemisestä huokui määrätietoisuus. Heidän tekemisestä saattoi jokainen pelaaja ottaa mallia ja esimerkkiä.  En pidä mitenkään yllättävänä, että juuri heistä tuli ne ainoat merkittävän huippu-urheilu uran tehneet pelaajat tuosta joukkueesta.

Valmentamistani pelaajista nousee selkeästi esiin kaksi nimeä. Helmenä tietysti Suomikiekon superlahjakkuus Alexander Barkov jr. ”Sashaa” en ole koskaan päivittäin valmentanut omassa joukkueessani, sillä hän pelasi aina ikäisiään vanhemmissa junioreissa. Yhden play-off kevään työskentelimme tosin samassa joukkueessa Tapparan C-junioreissa.

”Sasha” oli vielä tuolloin fyysisesti hieman raakile, mutta pelaajana jo muita selväsi etevämpi. Absoluuttiset taidot vakuuttivat, mutta suurimman vaikutuksen teki pojan palava halukkuus kehittyä lisää ja lisää. Play-offien aikana jopa C-junioreiden ottelutahti vastaa liigatasoa. Harjoitukset pelien välissä olivat lyhyitä ja intensiivisiä. Varsinaisen joukkueharjoituksen jälkeen jatkuivat kuitenkin hänen ”omat harjoituksensa”. Mikäli hän koki, että ylivoimaa tuli harjoitella lisää hän harjoitteli itsenäisesti niitä pelitilanteita joita ylivoimalla hänelle eteen tulisi. Toisinaan hän taas jäi kehittämään silloin vielä hieman puutteellista luisteluaan. Välillä suoraluistelua, joskus taas kapeita käännöksiä.

15-vuotiaan tekemistä paistoi läpi määrätietoisuus, innostuneisuus ja jopa ammattimaisuus. Hei 15-vuotiaalta!! Ei siis ole mikään yllätys, että juuri hän nousi supernopealla aikataululla ammattilaispelaajien aateliin. Hänelle on helppo povata ruusuista tulevaisuutta NHL-kehissä. Hän on aina tehnyt kaiken muita paremmin ja harjoitellut muita enemmän.  

Toinen kunniamaininnan saava lahjakkuus on Tappara nykyinen kapteeni Jukka Peltola. Polkumme kohtasivat kaudella 2007-2008 Tappara A-junioreissa. ”Juki” ei ollut mikään varsinainen lapsitähti. Vielä B-juniorina hän joutui hakemaan vauhtia KooVeen puolelta ja alemmasta divisioonasta. Sinnikkäällä päivittäisellä työllä hän kampesi itsensä ensin Tapparan puolelle ja siitä nousukiito kohti liigaeliittiä vain jatkui.

Esimerkillinen, fiksu ja johtaja. Nämä kolme sanaa kuvaavat häntä parhaiten. Hän oli ja on timanttinen harjoittelija. Fokus on aina sataprosenttinen. Ihmisenä hän on fiksukäytöksinen ja esimerkillinen urheilijapersoona. Johtajana kuvaisin häntä ”koskelamaisena” edestä omalla tekemisellä johtavana. Kaukalossa ”Juki” kykenee hoitamaan menestyksekkäästi kaikki työtehtävät kärkiketjun laiturista nelosketun sentteriin. Yli- ja alivoimat sujuvat myös moitteettomasti. Luottopelaajana hän oli jo tuolloin A-junioreissamme ja luottopelaajana nyt myös liigajoukkueessa.

En ollut ollenkaan yllättynyt kun hänet nimettiin kauden alkaessa Tappara kapteeniksi. Hänestä Tappara saa luotettavan ja menestyksekkään kapteenin lukuisiksi tuleviksi vuosiksi. Tosin en pidä KHL- uraa hänen kohdalla mitenkään mahdottomana. Povaan hänen kehittyvän pelaajana vieläkin lisää.

On helppo löytää kaikista neljästä edellä mainitsemastani pelaajasta yhtymäkohtia siihen miksi heistä tuli huippupelaajia. Kaikkien ylivoimaisesti suurin lahjakkuus on lahjakkuus harjoitteluun, äärimmäinen saavutustarve. He kaikki ovat tänä päivänä joukkueidensa ”selkärankoja”. Yksi NHL- tähti, yksi KHL- tähti ja kaksi sm-liigan kapteenia. Väitän, että (pois lukien Barkov ja 95-ikäluokka) omassa ikäluokissaan mainitsemani pelaajat eivät olleet vielä kohtaamisvaiheessamme pelillisesti lahjakkaimpia pelaajia. He kuitenkin omasivat jo tuolloin ne tärkeimmät lahjakkuuden ominaisuudet.

Uskon siis, että kukaan ei varsinaisesti hukkaa juniorilahjakkuuksia. He hukkaavat ikään kuin itse itsensä. Niiltä junioreissa loistavilta lahjakkuusilta, joilta jää huippu saavuttamatta puuttuu lahjakkuus harjoitteluun ja/ tai saavutustarve. Eli ne lahjat jotka ovat puskeneet Kohon, Immosen, Barkovin ja Peltolan tähtitaivaalle.