Hannu Jortikka veti tuloksellisesti heikosti päättyneestä
jääkiekon U20 mm-projektista omat johtopäätöksensä ja erosi pestistään kesken
sopimuskauden. Jääkiekkoliitto ei jäänyt tuleen makaamaan vaan kiinnitti
seuraavaksi U20 päävalmentajaksi mestarivalmentaja Jukka Jalosen. Iso käsi
ennen kaikkea Jaloselle ja liittoon Kummolalle ja Nurmiselle!
Odotan ja toivon Jukka Jalosen kiinnittämisen palauttavan
rauhan ja selkeyden suomalaiseen jääkiekkoon ja jääkiekkokeskusteluun. Jalosen
rooli tulee olemaan erittäin merkittävä suomikiekon linjaajana ja käytännön
tason soihdunkantajana. Väheksyttävää ei ole myöskään tulevien kotikisojen
markkinoinnillinen näkökulma. Uskon, että kiinnostus U20 kotikisoja kohtaan
tulee olemaan ennennäkemätön.
Suomalainen kiekkomedia on ollut hämmästyttävän yksimielinen
ja positiivinen Jalosen valinnasta. Toki miksi ei olisi? Onhan kyseessä monella
mittapuulla mitattuna huippu juttu, että aikuisten Suomen- ja Maailmanmestari
lähtee mukaan maailman toiseksi kovimpaan kiekkoturnaukseen johtamaan kaikille
niin rakkaita Pikkuleijonia.
Muutamia soraääniäkin on kuultu ja luettu. Ne ovat
poikkeuksetta koskeneet Jalosen tapaan peluuttaa A-maajoukkuettamme edellisessä
maajoukkuepestissään. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kokenut Heikki Miettinen
on puhunut Jalosen ”kammottavista viivelähdöistä”. Hänen mukaansa niitä ei voi
U20 tasolla viljellä. Jotenkin tuntuu, että kaikki eivät ole ymmärtäneet aina
mistä puhuvat ja mitä kritisoivat.
On samalla mielenkiintoista ja raivostuttavaa, että Jalosen
jääkiekosta on edelleen päällimmäisenä mielissä edellä mainitut viivelähdöt. Ne
on toki osa peliä ja varsinkin jaloslaisen hyökkäyspelitapaan kiinteästi kuuluvia
elementtejä. En silti ymmärrä miksi asia pulpahtaa taas esille!
Paikallaan on siis pari sanaa viivelähdöstä. Esittämäni
luvut ovat noin lukuja ja niitä ei ole Kihulla tutkittu, vaan Hakametsän
kolkossa ”offisessa”.
Viivelähtö on vain osa joukkueen hyökkäyspelitapaa.
Hyökkäyspelaamistaan rytmittävä joukkue lähtee hyökkäykseen viiveellä
keskimäärin vastustajan pelaamisesta tai omasta ottelusuunnitelmasta riippuen
noin 3-8 kertaa per erä. Ottelua kohden niitä siis tulee noin 9-24 kappaletta.
Yhdessä 60 minuutin jääkiekko-ottelussa yksi joukkue saa pelivälineen haltuunsa
keskimäärin 130-160 kertaa. Eli 130-160 hyökkäystä ja niistä viiveellä 9-24 kertaa.
Merkittävää vai ei? Päätä itse!
Aloitustilanteita pelissä tulee keskimäärin 50-70
kappaletta. Eli huomattavasti enemmän kuin viivelähtöjä. Niiden tilanteiden
valmentamisesta tai pelaamisesta saa harvemmin lukea kritiikkiä, vaikka niistä
tehdään ja lasketaan huomattavasti useimmin maaleja kuin viivelähdöistä.
Itse kyllä suosin viivelähtöjä oman joukkueeni pelaamisessa.
Suosittelen niitä myös muille. Oikeaan pelinrytmiin ja pelitilanteeseen se on
oiva työkalu parantaa joukkueen hyökkäyspelaamisen laatua ja pelinvirtauksen
hallintaa. En silti usko, että ketään tulee tuomita tai nostaa jalustalle
pelkkien viivelähtöjen takia.
Se viivelähdöistä tällä kertaa!
Ainoa negatiivinen asia, joka itseäni askarruttaa Jalosen
pestissä on sen kesto. Sopimus on malliltaan 1+1. Ymmärrän, että on turha
olettaa noin kovanluokan valmentajan viihtyvän liiton palkkalistoilla
vuosikausia. Silti toivon, että pesti kestää ainekin tuon kaksi vuotta. Siinä
ajassa saadaan asioita linjattua ja kehitettyä tulevaisuudelle riittävästi.
Pestin jäädessä vain vuoden mittaiseksi sen suurimmat hyödyt ovat lähinnä
tuloksen tekemisessä. Tulos on toki tärkeää, mutta suomalaisen
peli-identiteetin kehittäminen ja työstäminen edelleen on mielestäni
nuorisomaajoukkuetoiminnan tärkein asia. Toivonkin, että Jukka Jalonen
johdattaa suomalaisen jääkiekon myrskystä kohti myötätuulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti